Tutkiminen on hauskaa

Parasta tieteen tekemisessä on se, että parhaimmillaan se on kuin leikkimistä. Tietenkin taustalla on aina ylevät vaikuttimet ja monimutkaiset tieteelliset kysymykset, mutta niiden ratkaisu voi monesti olla hauskaa. Oikeastaan ratkaisujen etsimisen kuuluukin olla hauskaa, koska silloin luovuutta ei rajoiteta vakavamielisellä itsekritiikillä. Hulluttelu johtaa hyviin ideoihin ja luoviin ratkaisuihin. Toki monet ideat ovat myös huonoja, mutta se kuuluu pelin henkeen.

Lue koko teksti

Mitä luen

Keräsin tähän reilun kahden vuorokauden ajalta tekstit joita luen ja jotka jollain tapaa liittyvät työhöni. En siis sisällytä Lauri Markkasen pisteitä tai Saulin tuoreimpia kannatuslukemia. Suurin osa linkeistä tulee twitteristä. Tiistai-iltapäivästä 23.1.18 alkaen. Lue koko teksti

Toisaskeleet tutkijaksi

Kuten totesin, kolmantena opintovuonna alkoi tavoitteellisempi suuntautuminen tutkimukseen. Olin kahden ensimmäisen vuoden aikana kuullut monesti että “jos ymmärtää ekologiasta vähänkään ja osaa hyvin tilastotiedettä, työllistyy helposti mihin tahansa ryhmään”, sen sijaan bioekspertti vailla tilastotieteen osaamista olisi paljon epävarmemmassa asemassa työmarkkinoilla.

Lue koko teksti

Tiistai 23 tammikuuta 2018

Heräsin aamulla 6:30 kuten tavallista normaalina arkipäivänä. Yleensä syön aamupalan kotona ja lähden polkemaan junalle 6:45. Tänään lähin aikaisemmin, koska joen ylittävä kävelysilta oli suljettu tulvavaaran vuoksi ja jouduin pyöräilemään pidempää reittiä. Ostin juna-asemalta voileivän aamupalaksi ja postimerkin lastentarhailmoittautumista varten. (Sveitsi on opettanut käyttämään paperia… Tästä lisää myöhemmin). Junassa luin aamun urheilu-uutiset ja sometin: twitter, whatsapp, facebook.

Lue koko teksti

Ensiaskeleet tutkijaksi

Koko blogini kannalta olennainen kysymys tietysti on: olenko tutkija lainkaan. Pohdin sitä myöhemmin, mutta nyt kuvailen sitä, miten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Näkemykseni ovat tietysti korkeimman omakätisesti subjektiivisia, mutta eipä elämänkulun syitä ja seurauksia voi täysin objektiivisesti arvoidakaan.

Lue koko teksti