Hetki itsekehulle

Tiedemaailmaa on usein raaka työympäristö. Työsuhteet ovat lyhyitä, palkat koulutukseen nähden pieniä, vaatimukset suuria. Idealistinen kuva koko elämänsä tieteelle uhraavasta kutsumustaan seuraavasta tutkijasta on tuttu monelle. Työpaikkojen ja rahoitusten vähäinen määrä suhteessa hakijoihin luo paitsi painetta hakea koko ajan johonkin, myös jatkuvan kilpailuasetelman vertaisten välille. Kritiikki työtä kohtaan on suoraa ja päivittäistä, sekä omalta että muiden suunnalta. Onnistumisia ei tule paljon, mutta epäonnistumisia riittää kaikilla. Monissa apurahoissa myönteisen päätöksen saa alle 10% hakijoista. Tämän kaiken vastapainoksi vanhat ja viisaat mentorit usein kehottavat nuoria tutkijoita keskittymään positiiviseen ja iloitsemaan perusteellisesti niistä hetkistä kun menestystä tulee.

lue koko teksti