Työteliäs tammikuu takana

Tammikuun teemana oli puskea pääprojektia eteenpäin kaikesta muusta välittämättä. Istuin siis lähinnä tietokoneen ääressä kirjoittamassa joko koodia tai tekstiä leviämiskokeen data-analyysin parissa. Kuun loppupuolella aloin vähitellen ymmärtää koeasetelmamme geometriaa ja siihen liittyvää matematiikkaa, ja meistä alkoi tuntua että pikkuhiljaa hahmotamme mitä oikeastaan teimme 2017 kesällä. Tämän seurauksena suunnitelmamme artikkelin punaiseksi langaksi meni hieman uusiksi: päätimme keskittyä yleisluontoisempaan teemaan leviämisen tutkimisesta kokeellisesta ja tiettyjen virheajatusten korjaamiseen. Varsinainen leviämiskokeemme saa näytellä tässä tarinassa esimerkkitapausta. Siispä tiedossa on mukava paketti uudelleenkirjoittamista.

Mahdollisuus yhteen projektiin keskittymiseen on tiedemaailmassa harvinaista, mahdollista ehkä vain nuorille aloitteleville tutkijoille. Joka tapauksessa se vaatii järjestelyjä: muiden tehtävien lykkäämistä tai karsimista. Sain pyynnön vertaisarvioida uudelleen artikkelin, joka oli lähetetty päivitettynä versioina arvioitavaksi viimevuotisen hylkäyksen jälkeen, mutta jouduin kieltäytymään tehtävästä. Kuun lopussa opetin kaksi päivää pientä opiskelijaryhmää – jätin toteuttamatta osan työläämpää valmistelua vaatineista suunnitelmista ja korvasin ne kevyemmillä aiheilla. Tunisian yhteistyökumppaneiden kanssa sovimme että alamme työstää omaa osuuttamme yhteisestä projektista helmikuun puolella.

Tiiviin keskittymisen vastapainoksi pääsin helmikuun ensimmäisenä lomalle, jota onkin jo jatkunut vähän toista viikkoa. Ensi maanantaina taas takaisin hommiin, mutta siihen asti nautimme ihanan lumisesta Suomesta koko perheellä!

Anna palautetta, kommentoi sisältöä, esitä kysymyksiä...