Kahden vuoden väitöskirjamatkalleni on mahtunut paljon onnistumisia ja niistähän vain kuuluu puhua. Tosiasiassa suurin osa ideoista on joko liian epäkiinnostavia päästäkseen jatkoon, tai jatkoon päästessään osoittautuvat epätarkoiksi tai epätosiksi ja putoavat pois.
Hyvät olosuhteet tutkimukselle
Tutkimuksen olosuhteet ovat jatkuvasti pinnalla tutkijoiden keskuudessa, esimerkiksi twitterissä. Viime aikoina asiaa on käsitelty myös valtamediassa, erityisesti resurssien leikkaamisen yhteydessä. Mutta minkälaiset olosuhteet olisivat hyvät tutkimukselle? Mitä tutkijat haluavat?
Infektiotehokkuus
Pitkän tauon jälkeen tekniset ja henkilökohtaiset ongelmat sallivat jälleen blogin päivittämisen. Tänään juhlin toisen väitöskirja-artikkelini hyväksymistä Plant Pathology -julkaisuun. Artikkelin aiheena oli metodi infektiotehokkuuden mittaamiseksi ja kyseinen projekti oli minulle hyvin “läheinen”. Koin omistavani sen erityisesti.