Väitöskirjapaikka löytyy

Ensimmäinen toivonpilkahdus lannistavaan sähköpostilistojen selaamiseen tuli lokakuulla 2015, kun Isossa-Britanniassa aukesi hakuun mallinnusta ja evoluutiobiologiaa yhdistävä väikkäripaikka. Aihekin vaikutti mielenkiintoiselta, koska se liittyi ihmisten genetiikkaan. Pesti oli “fully funded” ja kaikki näytti positiiviselta. Niinpä otin yhteyttä ilmoittajaan ja sain kuulla, että “fully-funded” tarkoitti reilua tuhatta puntaa kuukaudessa. Kiitos ei. Yksin elävällekin tuo olisi tiukkaa, koska soluasunnon huoneeseen kuluisi suurin osa rahasta. No, selailu jatkui.

Marraskuun alussa tuli seuraava kiinnostava ilmoitus. Ensimmäinen väitöskirjapaikka, jonka luvattiin suoraan ilmoituksessa yhdistävän biologiaa ja matematiikkaa. Hienoa! Lisäksi ilmoituksessa mainittiin selkeillä numeroilla tuleva palkka, joten pystyin heti tarkistamaan olisiko eläminen mahdollista. Neljän tuhannen frangin palkka silloisella kurssilla oli jopa 70% korkeampi kuin Suomessa jatko-opiskelijalla! Dollarinkuvat silmistä kuitenkin laimenivat hiukan, kun esimmäinen googlaus ilmoitti, että elinkustannukset Zürichissä olisivat noin 65% korkeammat kuin Helsingissä. Lisäksi en ollut kuullutkaan kyseisestä yliopistosta, joku ETH Zürich (??) ja aihekin olisi kasvisieniviljaascomycetejuttu mikä. Ohjaajastakaan, Alexey Mikaberidze, (kuulostaa venäläiseltä?) ei meinannut googlaamalla löytyä mitään tietoa. Kaikenkaikkiaan hieman epävarma ensivaikutelma. En antanut kuitenkaan yksityiskohtien liikaa häiritä, vaan koska pikaisten laskelmien perusteella perheemme voisi jotenkin selvitä tuolla ja paikka vaikutti sopivan biomatemaatikolle, päätin edetä. Onneksi kiinnostun herkästi mistä tahansa 😀

Soitin vaimolle ja varmistin, ettei hänellä ole mitään Sveitsiä vastaan ja aloin valmistella hakua. Ensin hain googlella vähän perustietoja tukimusaiheesta – eli luin wikipediasta. Sitten valmistelin sähköpostin Alexeylle. Tein tikusta asiaa ja kyselin paljon kysymyksiä aiheesta, olosuhteista, hänen taustastaan… Erinomaisen kiinnostuneena tietenkin. Koetin noudattaa mahdollisimman hyvin työnhakuvinkkilistojen ohjeita. Pelasin siis korttini niin hyvin kuin osasin – peliähän tämä suurelta osalta on ainakin minun hahmotustavassani. Kysyin myös suoraan hänen arviota siitä, voisiko perheellinen pärjätä tuolla palkalla.

Sain pian hyvin positiivisen oloisen vastauksen, jossa Alexey kertoi laajasti tutkimusaiheesta ja vastaili muihin kysymyksiin. Hän myös vakuutti suhtautuvansa positiiviseti perheellisyyteeni ja kertoi yliopistolla olevan tukijärjestelmäkin lapsiperheille. Sain tärkeitä linkkejä oikeille nettisivuille, joiden avulla varmistin entistä vahvemmin, että rahallinen selviäminen olisi mahdollista.

Jo muutaman sähköpostin välityksellä syntyi tunne, että kommunikaatiomme toimii hyvin ja ajattelemme suhteellisen samankaltaisesti. Niinpä lähetin työhakemuksen kuun loppupuolella suurin toivein Alexeylle. Tätä tietenkin edelsi loputtomat selvitykset hallinnollisista yksityiskohdista, valmistumiseni mahdollisesta aikataulusta, hyvän hakemuksen laatimisesta, graduohjaajani tuesta hakemukselle ynnä muuta. Joulukuun alussa hän sitten kutsui minut Skype-haastatteluun, ensin hänen kanssaan, sitten myöhemmin ryhmän professorin kanssa.

Onnekseni kansainvälinen koulutusohjelma oli parantanut kuullun ymmärtämistäni sekä aksenttien sietoa niin, että huonolaatuinen skypeyhteyskin mahdollisti kohtalaisen sujuvan keskustelun. Keskustelun aikana aikaisempi tunne hyvästä kommunikaatiosta vahvistui entisestään. Professorin haastattelu oli ensimmäistä jännittävämpi, vaikka hän osoittautuikin varsin leppoiseksi kaveriksi. Hän nimittäin selvästi testasi osaamiseni rajoja kysymällä paljon yksityiskohtaisia kysymyksiä. Olin hyvin tyytyväinen, että olin jo oppinut aika hyvin sanomaan “en tiedä” kun en tiennyt. Feikkaaminen ei olisi onnistunut.

Juuri ennen joulua sain suureksi riemukseni kutsun kaksipäiväiselle vierailulle Sveitsiin. Vierailun aikana helmikuussa pidin esitelmän gradututkimuksestani noin kolmenkymmenen hengen yleisölle, tapasin kahden kesken useiden tulevien kollegoideni kanssa ja tietysti keskustelin Alexeyn kanssa paljon. Jo ennen vierailua kuten sen aikanakin pyrin antamaan koko ajan selvästi mutta kohteliaasti vaikutelman, että haluan tämän paikan ehdottomasti ja haluan tietää päätöksen mahdollisimman pian. Minun jälkeeni vastaavalle vierailulle oli tulossa toinenkin kandidaatti, mutta sain puristettua rivien välistä tiedon että olisin ollut hieman edellä arvostelussa jo ennen vierailua ja keskustelumme kasvotusten olivat vahvistaneet tunnetta. Niinpä pääsin kotimatkalle hyvin tyytyväisenä.

Muutaman päivän päästä sitten sainkin sähköpostin, jossa Alexey kertoi haluavansa minut tuohon työhön  ja kysyin haluaisinko tulla. Hän antoi kaksi viikkoa aikaa päättää, mutta päätökseen ei mennyt kahta sekuntiakaan. Ehkä kahden minuutin jälkeen vastausviesti oli jo matkalla: Tietysti tulen!

Anna palautetta, kommentoi sisältöä, esitä kysymyksiä...